|
Historia >
Miesten edustusjoukkue, II-divisioona 2006-2007 >
Otteluennakot ja -raportit
Otteluennakot ja -raportit
Otteluennakko - KeLy vs. LNM 30.9. klo 12, Jatuli
Kauden avausottelusta ei puutu jännitystä. Molemmat nousijajoukkueet lähtevät hakemaan täyttä pistepottia,
jotta sarjapaikan säilyttäminen olisi mahdollista. Ennen kauden alkua Liminka onnistui lyömään KeLyn 7-6,
joten kotijoukkueella on hieman petrattavaa. Viime kaudella kumpikin joukkue onnistui voittamaan toisensa.
Limingalta on sivussa joukkueen selkäranka, kaiken kokenut pelaajavalmentaja Janne Nissinaho, joka antaa
neuvoja vaihtoaitiossa. Limingan joukkue on koostumus junioreista ja hieman kokeneemmista pelimiehistä,
jonka parhaat aseet ovat kova juoksuvoima sekä tiivis viisikkopeli. Nissinahon puuttuessa kokoonpanosta
kannattaa huomio kiinnittää puolustaja Juho Rehulaan (#3) ja hyökkääjä Olli Tornbergiin (#20), jotka ovat
joukkueensa avainhahmoja.
Kotijoukkue on kärsinyt pienistä loukkaantumista ja lisäksi flunssa-aalto on vienyt hieman tehoja
harjoituksista, eikä joukkue saa kaikkein tuoreimpia voimia liikkeelle. Kotijoukkue tulee kuitenkin
taistelemaan alusta loppuun saakka ja tulee tekemään kaikkensa, jotta sarja avattaisiin voitokkaasti.
KeLyn riveistä kannattaa huomio kiinnittää mm. maalitykki Juho Krankkaan (#13) sekä maalivahti Jesse Kamulaan.
Luvassa on vauhdikas peli, jossa myös tunteet saattavat nousta pintaan. Jännitettä lisäävät sarja-avaus,
ensimmäiset täysimittaiset sarjapelit (3x20min), ja harjoitusottelussa sattunut Nissinahon loukkaantuminen.
Paineet ovat kotijoukkueella, joten Liminka tullee karvaamaan ylhäältä ja pyrkii pakottamaan
KeLyn virheisiin. Onnistuuko Liminka aikeissaan, toimiiko KeLyn karvaus, vai päädytäänkö peli
ratkaisemaan vasta jatkoajalla?
Lisätty: 28.9.2006
---
Otteluraportti - KeLy vs. LNM
Kellon Lyönnin taival II-divisioonassa alkoi Limingan Niittomiehiä vastaan
kärsityllä kotitappiolla. Avaus erän ensimmäiset minuutit olivat KeLyn selvää
hallintaa ja joukkue siirtyikin Esa Vallin ja Janne Tervahaudan maaleilla 2-0
johtoon, kunnes Liminka onnistui tasoittamaan vapaalyönnistä. Erätauolle
mentiin KeLyn johtaessa 3-2.
Toinen erä toi tukun maaleja molempiin päihin. Vauhti oli koko ajan kiivasta.
KeLy johti peliä 5-3 ja 6-5, mutta Limingan onnistui aina tasoittaa. Niinpä
viimeiseen erään lähdettiin 6-6 -tilanteesta. Kolmannessa erässä KeLyn
puolustuspään virheet maksoivat liikaa ja Liminka pääsi karkaamaan kaksi kertaa
maalin päähän. Kaksi kertaa KeLyn onnistui kuroa ero kiinni, mutta Limingan
siirtyessä 10-8 johtoasemaan alkoi peli olla ratkennut. Lopussa KeLy yritti
kavennusta ilman maalivahtia, mutta Limingan onnistui iskeä pallo kahdesti
tyhjiin. Peli päättyi kotijoukkueen kannalta ikäviin lukemiin 9-12.
Lisätty: 11.10.2006
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
Otteluennakko - KeLy vs. Sastamolo Kings 15.10. klo 14, Jatuli
Sunnuntain pelissä on kotijoukkueen osalta paljon pelissä. Pistetili on vielä
avaamatta kahden pelatun kierroksen jälkeen. Liminka onnistui nappaamaan
sarja-avauksessa pisteet ja Torniossa 8.10. KeLy joutui hyvän esityksen jälkeen
taipumaan Palloveikoille 7-5. Myös Suomen cupissa tie katkesi 7.10. Nurmossa,
kun Jymy vei väkisin voiton 11-6.
Joukkuetta rasittaa kolmen ottelun tappioputki, joka olisi syytä saada poikki
kahdestakin syystä. Itseluottamus palautuisi ja ennen kaikkea elintärkeitä
pisteitä alkaisi ilmestyä sarakkeeseen. KeLy kärsii edelleen loukkaantumisista,
kun poissa ovat kylkivaivainen Juhopekka Pietilä ja kuumeinen Toni Karppinen.
Materiaalia pitäisi kuitenkin löytyä eheän pelin pelaamiseen ja kotivoiton
ottamiseen.
Sastamolo on kokenut joukkue, jonka peli perustuu vahvaan ja nopeaan
syöttöpeliin. Pallo liikkuu nopeasti mieheltä miehelle ja joukkue etsii vapaita
miehiä hyvistä laukaisupaikoista, joista se pyrkii tekemään maaleja.
Kotijoukkueen karvaus ja pelinavaaminen alkoivat löytää raiteitaan Torniossa. Myös
henkilökohtaisten virheiden määrä väheni selvästi, mikä näkyi heti
tulostaululla. Odotettavissa on tarkkaa puolustuspelaamista ja vastaiskuja.
Joukkueiden pelaajat II-divisioonan pistepörssissä:
11. Niko Kvist Sastamolo, 3, 2+4=6
15. Juho Krankka KeLy, 2, 2+3=5
18. Ville Mänty Sastamolo, 3, 3+1=4
28. Esa Valli KeLy, 2, 2+1=3
29. Jari Poikela Sastalomo, 3, 2+1=3
31. Janne Krankka KeLy, 2, 2+1=3
Lisätty: 11.10.2006
---
Otteluraportti - KeLy vs. Sastamolo Kings
KeLyn ensimmäiset sarjapisteet miesten II-divisioonassa saapuivat varsin
mallikkaan esityksen jälkeen. Kemistä vastustajaksi matkannut Sastamolo Kings
tiedettiin ennakolta vaikeaksi, mutta KeLy lähti pelaamaan omien vahvuuksien
kautta. Jatulin varsin runsaslukuinen yleisö sai nauttia avauserässä Mikko
Kovalaisen tekemästä avausmaalista, joka syntyi hienolla laukauksella
kaksinkamppailutilanteen päätteeksi. Janne Krankka siirsi isännät 2-0 johtoon
vapaalyöntikuviosta. Ensimmäisessä erässä KeLy onnistui estämään vieraiden
pelinrakentelun, eikä pahoja tilanteita päässyt kehittymään KeLyn maalille.
Muutaman vaikean vedon Jesse Kamula selvitti varmuudella.
Toisen erän alussa KeLylle tarjottiin tilaisuutta johdon kasvattamiseen, kun se
pääsi pelaamaan reilun minuutin kahden miehen ylivoimaa. Kaikki vetoyritykset
kilpistyivät kuitenkin hyvin peittäneisiin vastustajiin. Kuuluisa toteamus
"jos et tee paikoista, kaveri tulee ja tekee" piti jälleen paikkansa. KeLy
otti ensin hölmön hyökkäyspään jäähyn ja sen päälle vielä alivoiman aikana
kamppailutilanteessa toisen. Sastamolo kavensi kahden miehen ylivoimalla ja
tasoitti, kun Kely otti uuden jäähyn. Isännät eivät päässeet vielä tämänkään
jälkeen tuomarilinjasta perille ja tuloksena erän loppuun uusi jäähy, jonka
aikana Sastamolo tekaisi maalin ja siirtyi 2-3 johdossa tauolle.
Kolmanteen erään KeLy löysi vielä uuden vaihteen ja sai aika ajoin painetta
vastustajan päätyyn. Hyvä työ palkittiin ja KeLy pääsi ylivoimalle. Juho
Krankka karvasi laidassa pallon itselleen ja kiersi vastustamattomasti keskelle
ampuen pallon alakulmaan: 3-3. KeLy alkoi varmistelemaan avauspisteitä ja
"Sastis" sai ottelun ohjat käsiinsä. Pahaa myllytystä ei kuitenkaan nähty ja
Kamula piti huolen lopusta. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli pari paikkaa,
mutta hyvin pelanneet maalivahdit venyivät aina pallon eteen. Niinpä
pelitapahtumiin nähden varsin oikeudenmukaiset loppulukemat 3-3 jäivät taululle.
Lisätty: 15.10.2006
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
Otteluennakko - KeLy vs. Papas 21.10. klo 14, Jatuli
Kotijoukkue onnistui avaamaan pistetilinsä viime sunnuntaina ottelussa Kemin
Sastamolo Kingsia vastaan. KeLyn peli perustui hyvään viisikkopeliin ja
joukkueen tasaiseen esitykseen. Heikkoja lenkkejä ei löytynyt ja etenkin
maalivahti Kamula nousi omalle tasolleen ja varmisti torjunnoillaan kaivatun
pisteen. Loukkaantumistilanne alkaa helpottaa ja harjoituksissa on ollut hyvä
syke, joten kotijoukkue on valmiina taistelemaan pisteistä.
Vieraaksi saapuva kajaanilaisten salibandy-ylpeys, viime vuonna I-divisioonassa
taistellut Papas on aloittanut kautensa varsin hyvin. Avausottelussa se hävisi
kotonaan Hillereille 8-9, mutta piti pintansa yhtä sarjan ennakkosuosikkia,
OYUS:aa (Oulun yliopiston urheiluseura) vastaan voittaen ottelun 4-3. Papas on
taitava ja kokenut joukkue, jonka ylivoimapeli on tehnyt murhaavaa jälkeä.
Joukkueen viimeistelemistä 12 maalista peräti viisi on syntynyt ylivoimalla.
Joukkue lähtenee siis hiillostamaan isäntiä ja pakottamaan kotijoukkueen
virheisiin ja rikkovaan peliin, jonka seurauksena se pääsisi hyödyntämään
asettaan. KeLyn on siis onnistuttava puolustuspelissään erittäin tarkasti,
jotta rangaistusaitiosta pysytään ulkona. Lisäksi KeLyn on viimeisteltävä
tehokkaasti omista tekopaikoistaan, joita tuskin suodaan helpolla ja usein.
Luvassa on siis erittäin mielenkiintoinen ottelu, jossa pienempi haastaa
suuremman, sarjanousija haastaa sarjaan tippuneen ja paperilla heikompi haastaa
ennakolta vahvemman. Papaksen riveistä kannattaa huomio kiinnittää
maaliahneisiin Toni Hirvoseen #21 ja Markku Kauppilaan #24. Kotijoukkueen
kantavia voimia ovat puolustaja Esa Valli #20 ja sähäkkä keskushyökkääjä
Juhopekka Pietilä #10. Ottelu alkaa Jatulissa la 21.10. kello 14.00.
Lauantain otteluisäntänä toimii Autokoulu P. Kaan.
Lisätty: 19.10.2006
---
Otteluraportti - KeLy vs. Papas
KeLy saalisti avausvoittonsa upean esityksen päätteeksi. Ensimmäisessä erässä
vierasjoukkue Papas pyöritti peliään ja onnistuikin napauttamaan avausmaalin.
Kotijoukkue heräsi taisteluun ja siirtyi Janne Tervahaudan kahdella hienolla
maalilla johtoon. KeLy onnistui vielä kertaalleen ennen taukoa ja erätauolle
mentiin tilanteessa 3-1.
Toinen erä osoittutui hankalaksi. KeLy siirtyi 4-1 johtoon, mutta Papas onnistui
tulemaan hieman onnekkaastikin maalin päähän. Juhopekka Pietilä lisäsi
kotijoukkueen johtoa 5-3 tilanteeksi, mutta kun kotijoukkue sai muutaman helpon
hyökkäyspään jäähyn sai Papas mahdollisuuden. Papaksen pelätty ylivoima onnistui
jauhamaan maalin, ja kun KeLy ei onnistunut omassa ylivoimapelissään erätauolle
siirryttiin 5-4 tilanteesta.
Kolmannen erän alkuun Papas sai maalin ja näytti ottavan pelin hallinnan
itselleen. KeLy sai kuitenkin hyvän vaihteen päälle ja se poiki ylivoiman,
jonka aikana Juuso Pohjonen tälläsi isännät jälleen johtoon, mikä näytti käyvän
raskaaksi Papaksen miehille. Papas yritti kaikin konstein maalia, mutta se ei
saanutkaan ylivoimaansa toimimaan. Juhopekka Pietilä viimeisteli illan toisen
maalinsa Papakselle sattuneen karmean harhasyötön päätteeksi. Juho Krankka
toimitti pallon vielä tyhjään maaliin ja Mikko kovalainen tekaisi vielä
ylivoimalla läpiajosta loppulukemiksi 9-5 KeLylle. Tasainen viisikkopeli ja
etenkin ykkösketjun huikea peli toivat kaivatun avausvoiton. Juho Krankka 3+3,
Janne Tervahauta 2+1. Myös Jesse Kamulan tärkeät torjunnat pitivät KeLyä
pystyssä vaikeilla hetkillä.
Lisätty: 23.10.2006
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
Otteluennakko - KeLy vs. RaaPo SBT 19.11. klo 15, Jatuli
Sunnuntain peli juhlistaa KeLyn 60-vuotista taivalta. Vieraaksi saapuu omaa
100-vuotisjuhlaansa viettävä Raahen Ponnistus. Vastakkain ovat siis kaksi
perinteikästä seuraa. Neljästä viime ottelustaan KeLy on onnistunut voittamaan
kaksi. Ensin kaatui koko sarjan ennakkosuosikki PaPas 9-5 ja toinen voitto tuli
paikalliskilpailija Hillereistä vaiherikkaan pelin jälkeen 8-7. Hilleri-pelissä
Elias Virtanen pelasi vakuuttavasti maalilla, paikaten loukkaantunutta Jesse Kamulaa.
KeLyllä on näin kaksi tasokasta maalivahtia, mikä on elintärkeää tasaisessa sarjassa.
Maalinteossa on onnistunut jo varsin moni pelaaja, joten leveyttä löytyy useampaan
ketjuun. Myös puolustuksen ryhdikkyys on tuonut varmuutta otteisiin ja viisikkopelaaminen
on ollut mallikasta.
Raapo on aloittanut kautensa vaisuhkosti ja on onnistunut voittamaan vain yhden pelin.
Raapo on päästänyt kahdessa viime pelissään yhteensä tyrmistyttävät 30 maalia, häviten
OUYS:lle 3-15 ja Papakselle 5-15. Niinpä se tulee nälkäisesti hakemaan kaivattuja pisteitä
sekä ensimmäistä voittoaan KeLystä. Viime vuosien kohtaamisissa KeLy on voittanut kerran
ja kahdesti on pelattu tasan 2-2. Luvassa on tasainen ja tunteikas kamppailu, kun viime
vuosien kohtaamisissa syntyneet taisteluparit ottavat jälleen yhteen. Henkisen yliotteen
merkitys on molempien tiedossa.
Raapon joukkueesta erottuvat ykkösketjun pistehirmut Mikko Kangas #73 ja Mika Keinänen #75.
Pelaajavalmentaja Tapio Virnes #9 on myös joukkueen kantavia voimia. KeLyn ykkösviisikko on
koottu Juuso Pohjosen #23, Juhopekka Pietilän #10 ja Juho Krankan #13 ympärille, jotka ovat
nakuttaneet yhteensä 17+18 tehopistettä. Hyviä otteita on lupa odottaa myös Mikko Kovalaiselta
#14 ja Janne Tervahaudalta #7. Pelin ratkaisu nähtäneen vasta kolmannessa erässä, ja sitä ennen
on jälleen luvassa jännittävää viihdettä!
Lisätty: 15.11.2006
---
Otteluraportti - KeLy vs. RaaPo SBT
KeLyn 60-vuotisjuhlaottelu alkoi isäntien kannalta hieman synkästi. Raapo hankkiutui erän
puoliväliin tultaessa 0-2 johtoon. Isäntien peli ei alkanut lainkaan sujua ja muutama selvä
tekopaikkakin tuhlattiin räikeästi. Mikko Kovalainen avasi isäntien maalihanat hienon harhautuksen
päätteeksi, saatuaan pallon laitakamppailun seurauksena. Seuranneesta aloituksesta Janne Krankka
väänsi pallon itselleen ja tykitti pakkien välistä pelin tasoihin. Tämä hämmensi Raapon pakkaa ja
isännät painelivat pian 5-2-johtolukemissa erätauolle. Toinen erä oli Raapolta hyvää peliä, kun
KeLy ei saanut estettyä vieraiden avauskuviota. Raapo sai muutamia hyviäkin tekopaikkoja, mutta
osa vedoista meni "köökin puolelle" ja osaan jälleen vakuuttavasti pelannut Elias Virtanen poimi
taidolla ja tuurilla, jota hyvillä veskareilla on. KeLyllä oli myös omat paikkansa, ja Janne Krankka
tinttasikin pallon nuottaan Janne Tervahaudan loistavan laitakarvauksen lopputuloksena. Kolmanteen
erään lähdettiin tilanteessa 6-2.
Kolmannen erän alussa KeLyn Esa Vallin raudanluja lyöntilaukaus kasvatti isäntien johtoa. Tämän jälkeen
isännät alkoivat varmistella voittoaan ja Raapo joutui lyömään päätään seinään. Peli ratkesi kolmannen
erän puolessa välissä, kun Raapolle tuomittiin vaarallisesta laitapelistä viiden minuutin jäähy, jonka
aikana ei nähty maaleja, mutta Raapon mahdollisuudet valuivat hiekkaan. Lopussa keskittyminen herpaantui
ja molempien osapuolien onnistui tekaista muutamat maalit, ja niin peli päättyi lopulta lukemiin 10-4.
Isäntien onnistujia olivat Krankan veljesten (Juho 3+1, Janne 2+2) lisäksi lujaa raatanut Mikko Kovalainen
2+2 ja loisto-ottelun torjunut Elias Virtanen, joka etenkin toisen erän aikana piti isännät kuljettajan
paikalla ja esti Raapon kiivaimmat tasoitusyritykset. 60-vuotisotteluun oli tullut mukavasti entisiä
kelyläisiä ja muutakin väkeä. Seuran nuoria junioreita esiteltiin erätauolla. Lupaavista pojista onkin
odotettavissa tulevaisuuden runkopelaajia! Ensi viikonloppuna KeLy kohtaa lauantaina Oulussa OYUS:n ja
matkaa sunnuntaina Liminkaan hakemaan revanssia sarja-avauksessa kärsitystä tappiosta.
Lisätty: 23.11.2006
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
Otteluennakko - KeLy vs. ToPV 10.12. klo 15, Jatuli
Kellon Lyönnin edustusjoukkueen miehistö on löytänyt varsin hyvän pelivireen sarjan keskivaihella. KeLyä
hyvitettiin kahdella pisteellä, kun Merikoski-pelin tappio kääntyikin 0-5 voitoksi. Syynä oli edustuskelvottoman
pelaajan peluuttaminen. Näin ollen KeLy on voittanut viimeisistä seitsemästä pelistään peräti kuusi,
vain sarjakärki OYUS onnistui pitämään pintansa. Hyvät esitykset ovat seurausta tunnollisesta harjoittelusta,
joukkueen tasaisesta viisikkopelistä ja uskosta omiin kykyihin. Työn sarkaa kuitenkin vielä riittää,
jotta joukkueen asettamat tavoitteet täyttyvät huipputasaisessa sarjassa.
Tornio on ollut monien mielestä pieni yllätys. Tornion joukkue on myös erittäin tasainen - suuria tähtiä ei ole,
mutta kuka tahansa voi hyvänä hetkenä nousta ratkaisijaksi. Lisäksi joukkueen tiivis puolustus on sarjan parhaita.
Vastikään ToPV haki 5-7 voiton Jatulista Hillereiden isännöimässä pelissä. Pistepörssissä parhaiten ovat
sijoittuneet Juho Kanto (12+5= 17) ja Juha Nevala (11+6=17).
Vaikka kotijoukkueella on onnistumisia tullut leveällä rintamalla, ovat tutut nimet napsineet suurimmat tehot:
Juho Krankka (15+14=29), Janne Krankka (8+11=19) ja Juhopekka Pietilä (9+6=15). Puolustuksen tukipilareina
ovat puolestaan häärineet Janne Ikäläinen ja Esa Valli. Pirteitä otteita ovat esittäneet myös asenteella
töitä paiskiva Tommi Tähtinen sekä maalinsuulla itse varmuus, Jesse Kamula.
Lisätty: 9.12.2006
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
Otteluennakko - KeLy vs. Hillerit 21.1. klo 14, Jatuli
Vuorossa on Haukiputaan kauden toinen derby. Ensimmäisen kohtaamisen vei KeLy, kun se onnistui kolmannessa
erässä nousemaan tappioasemasta rinnalle ja ohi. Lopussa nähtiin Hillereiden rynnistys, jonka KeLy selvitti.
Ensimmäinen kohtaaminen oli vauhdikas draama, josta yleisö piti. Samanlainen käsikirjoitus on luvassa nytkin.
Molemmat haluavat viedä ottelun nimiinsä ja pelaajien täytyy säilyttää malttinsa kuumissakin paikoissa,
koska provosointia tullee puolin ja toisin. Jäähypenkiltä ei ottelua voiteta.
Hillerit pelaa lauantaina sarjakärki OYUS:aa vastaan, mikä voi aiheuttaa väsymystä. Hillerit on viime peleissä
joutunut tosissaan kamppailemaan pisteistä. Raahessa peli näytti jo selvältä, mutta kotijoukkue oli upean kirin
päätteeksi tasata tilanteen. Sitä ennen joukkue voitti kotonaan Limingan, mutta joutui tasaamaan pisteet Kemin
Sastamolon kanssa. Hillereiden hurja tavoite kamppailla noususta I-divisioonaan on osoittautunut liian kovaksi.
Sen sijaan joukkue tarvii vielä muutamia pisteitä välttääkseen karsintapelit III-divisioonaan. Revanssihenki
ensimmäisen pelin tappiosta lienee myös korkealla, joten kentällä nähtäneen vaarallinen hillerilauma.
KeLy on parantanut otteita kauden mittaan ja on lunastamassa paikkansa II-divisioonassa. Viime peleissä KeLy
on hakenut voitot Sastamololta 9-6 ja Ouhulta 6-2. Kajaanissa kahden ketjun virta ei riittänyt ja Papas vei
ottelun 10-7. Kotijoukkue ei kärsi loukkantumisista ja on terävän harjoittelun jälkeen hyvässä iskussa.
Joukkue pääsee tavoittelemaan yhtä kauden päätavoitteistaan, joka on Haukiputaan herruus. Kaksi muuta
tavoitetta olivat joukkuepelin paraneminen ja sarjapaikan säilyttäminen, jotka tässä vaiheessa kautta ovat
hyvin lähellä toteutumistaan. KeLy tulee ahdistamaan Hillereitä toden teolla.
Sunnuntain otteluisäntänä toimii Pohjolan LVI Inssit Oy.
Lisätty: 20.1.2007
---
Otteluraportti - KeLy vs. Hillerit
KeLy täytti yhden kauden tavoitteistaan kaatamalla vakuuttavalla pelillä paikallisvastustajansa 12-5. Ottelun
kulku ei lopulta jättänyt selittelyille sijaa: Haukiputaan salibandyherruus on siirtynyt Kellon Lyönnille.
Hillerit rypisteli mukana ensimmäisen erän ja oli ajoittain hallitsevampi osapuoli. KeLy siirtyi ylivoimalla
johtoon, mutta Hillerit kuittasi vapaalyönnistä. Erän puolivälin jälkeen KeLy meni uudelleen johtoon. Pian
tämän jälkeen KeLyn pelaaja kampattiin jälkipelitilanteessa ja seurauksena jäähy, jonka aikana maalin edessä
tarjoiltiin poikittaista, josta uusi jäähy. Tämä ei riittänyt Hillereille vaan pallo päätettiin viskata vielä
laidan yli. Tuloksena kolmas jäähy. KeLy rankaisi kahdesti ja siirtyi 4-1 -johdossa erätauolle.
Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, kun molemmat onnistuivat maalinteossa. Hilleri-pelaajat eivät tuntuneet
kestävän ottelun aiheuttamaa painetta ja rikkonainen pelitapa aiheutti jäähyn, jonka KeLy kuittasi hienolla
maalilla. Tämän jälkeen Hillerit onnistui kertaalleen onnekkaasta maalinedusta pompusta. Hillereiden maalivahti
koki myös kovia ja joutui jättämään pelin kesken. Kylmänä luukulle tullut maalivahti joutui pian pettymyksekseen
päästämään minuutin aikana kaksi kertaa pallon maaliin. Kolmas erä saattoi alkaa jo varsin ratkaisevan
tuntuisessa 8-3 -tilanteessa.
Päätöserä tarjosi katsojille hienoja maaleja. KeLy kuittasi nopeasti kolme kertaa tilanteeksi 11-3, mutta joutui
ylivoimalla päästämään maalin. KeLyn pelaajan rikottua laidan vieressä viiden minuutin arvoisesti sai Hillerit
pallon kerran verkon perukoille. Rangaistu pelaaja sai vielä uuden jäähyn, kun jäähyltä pois tullessaan hän ei
ollutkaan istunut koko viisiminuuttista loppuun asti. Tuon ylivoiman aikana Hillerit eivät saaneet enää
maalia aikaiseksi. Lopussa KeLy sinetöi loppulukemat 12-5 tyhjään nuottaan. Pelin onnistujiin lukeutuu Juuso
Pohjonen hurjilla 4+3 tehoillaan. Juusoa säestivät Krankan veljekset ja hienosti puolustuksessa pelanneet
Ikäläinen ja Tähtinen. Myös Kamula auttoi torjunnoillaan joukkuetta vaikeimmissa paikoissa. Seuraavaksi KeLy
koittaa nujertaa Oulaisten Huiman.
Lisätty: 22.1.2007
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
Otteluennakko - KeLy vs. OuHu 27.1. klo 16, Jatuli
Kellon Lyönnin miehistö on kevään koittaessa saanut viritettyä pelinsä oivaan iskuun. Kahdessa ottelussa
joukkue on takonut 22 maalia. Näillä lukemilla aletaan salibandyssa olla kiinni otteluiden voitossa, kun
puolustuspeli viisikkotasolla on myös toiminut varsin mukavasti. Viime viikonlopun mainio esitys Hillereitä
vastaan on pyritty unohtamaan ja keskittyminen uusiin taistoihin on alkanut.
KeLyllä on mahdollisuus kamppailla sarjan kakkostilasta jos se onnistuu voittamaan seuraavat vastuksensa.
Kakkossija tietäisi karsimista I-divisioonaan, mikä olisi oiva mahdollisuus hankkia kokemusta tulevia
kausia ajatellen. Matkaa haaveisiin on kuitenkin hirvittävästi, koska sarjassa ei ole helppoja vastuksia
ja jokainen piste pitää ansaita määrätietoisella työllä. Vieraaksi saapuva Oulaisten huima on hyvän
alkukauden jälkeen laantunut ja ajautunut III-divisioonaan karsivan paikalle. Joukkue on kuitenkin
äärimmäisen taitava ja vaarallinen, ja pystyy voittamaan sarjassa kenet tahansa. Lisäksi joukkueella on
mahdollisuus hinata itsensä kuiville ja tulee taistelemaan viimeiseen saakka elintärkeistä pisteistä.
Huiman joukkueesta kannattaa kiinnittää huomio tehokkaaseen ykkösketjuun Marko Luukkanen - Samuli
Sarajärvi - Tero Lampela, jotka ovat tottuneet takomaan kovia tehoja. Puolustuksessa Huimaa kannattelevat
liigakokemusta omaava Harri Rautio sekä velmu maalivahti Risto Välimaa.
KeLy lähtee peliin ilman Esa Vallia, joka on kiireiden takia sivussa. Junioreille pyritään antamaan
enemmän vastuuta, jotta ensi kaudella nuoret miehet olisivat valmiita vastuunkantajia. KeLyn
ykköskenttä on riehunut viime peleissä todella hurjasti, mutta on saanut tukea kakkosketjulta ja
kolmosketju on onnistunut pitämään vauhtia yllä ja raastamaan vastustajan parhaimpia pelaajia. Hyvä
joukkuetasapaino on siis lopulta ollut menestyksen tärkein osatekijä. Ottelun ratkaisee jälleen tempo.
Jos kävellään on Ouhu vahvoilla - jos pelataan vauhdikkaasti ovat isännät kuljettajan paikalla!
Lisätty: 25.1.2007
---
Otteluraportti - KeLy vs. OuHu
Kellon Lyönnin miehistö onnistui pitämään pintansa ja jatkoi voittojen tiellä, kun se kaatoi maalirikkaassa
ottelussa Oulaisten Huiman 12-9. Illan onnistujiin kuuluivat ykkösketjun lisäksi mallikkaasti taistellut
kolmosketju sekä kakkosketjussa debyytissään kaksi maalia iskenyt Jimmy Lindholm. Ensimmäinen erä oli
pitkään tunnustelua ja isännät hukkasivat muutaman hyvän tekopaikankin. Vieraat saivat myös pian juonesta
kiinni ja hyvän painostuksen päätteeksi tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka maalissa torjunut Kamula
selvitti. Isännät siirtyivät alivoimalla johtoon, mutta vieraat kuittasivat pian ylivoimalla. KeLyn peli
ei ottanut auetakseen ja vieraat pääsivät rokottamaan vielä kerran. Sitten Tuomas Hartikainen ja Juho
Krankka latasivat pallon pussiin kuin varkain, ja erätauolle mentiin isäntien johdossa.
KeLy muutti hieman karvauskuviotaan toiseen erään ja se toi hyviä paikkoja, joista muutamasta saatiin
pallo nuottaankin. Onnistujina Lindholm ja kolmeen kertaan maalannut Juuso Pohjonen. Myös vieraat saivat
onnistumisia ja estivät isäntien karkumatkan. Muutamat merkkausvirheet ja hieman onnekkaat pomput
pitivät vieraat mukana pelissä. Kolmas erä alkoi 8-5 -lukemissa. KeLy tuli hyvällä sykkeellä päätöserään
ja Lindholm kiskaisi illan toisen osumansa jälleen Kovalaisen esityöstä. Peli alkoi näyttää selvältä,
mutta sitten OuHu sai ison vaihteen päälle ja hyvän rymistelyn päätteeksi se kuroi tilanteeksi 9-7.
Juho Krankan illan toinen osuma antoi hieman hengähdystaukoa, kunnes OuHu kiri itsensä maalin päähän.
KeLy tiivisti rivejään kahteen ketjuun, ja lopussa Juho Krankka viimeisteli hattutemppunsa ja
Pohjonen illan neljännen osumansa. Loppulukemat 12-9.
Vieraista parhaina palkittiin Samuli "Ässä" Sarajärvi ja kotijoukkueesta Juhopekka Pietilä sekä
Jimmy Lindholm. Seuraavaksi KeLy matkaa Raaheen Ponnistuksen vieraaksi 10.2. ja kohtaa seuraavana
päivänä Jatulissa Merikosken.
Lisätty: 30.1.2007
---
Takaisin sarjatilanne-sivulle
I-DIVISIOONAN KARSINTA
Otteluennakko - KeLy vs. ISB-Ilmajoki 24.2. klo 18:30, Jatuli
Kellon Lyönnin miesten edustusjoukkueen mainiot otteet saivat jatkoa OYUS:aa
vastaan viime lauantaina, kun kotijoukkue nousi kolmannessa erässä hienosti
9-8 voittoon. Voitto piti KeLyn sarjan ykkösenä, mikä merkitsi sitä, että
joukkue pääsee karsimaan paikasta I-divisioonaan. Huikea saavutus
sarjanousijalta. Ensimmäisessä vaiheessa KeLy saa vastaansa ISB:n
Ilmajoelta. Kajaanin Papas sijoittui toiseksi ja pääsee myös karsimaan,
jossa se kohtaa SBS Lapuan. Otteluparien voitto ratkaistaan otteluista
saaduilla pisteillä. Voittajat jatkavat läntiseen jatkolohkoon, jonne
tulevat seuraksi neljä muuta II-divisioonan joukkuetta Länsi-Suomesta.
Lohkon voittaja nousee suoraan, kun 2. ja 3. sijoittuneet karsivat vielä
I-divisioonan joukkueiden kanssa. Idässä pelataan myös oma karsintalohko.
KeLy on kohdannut ISB:n kertaalleen Suomen cupissa syksyllä 2005, jolloin
peli ratkesi ISB:n hyväksi vasta kolmannessa erässä, 9-6. Joukkuella on
todella pelottava hyökkäysarsenaali, jonka terävimpänä kärkenä ovat Markku
Neva-Keturi, Ville Loukasmäki ja Eero Rahnasto. Kolmikko on takonut vuodesta
toiseen hurjia lukemia pistepörssissä. Isäntien pitää ottaa tämä kolmikko
kiinni. ISB on Seinäjoen peliveljien farmiseura, joten pelaajarinki on laaja
sekä tasainen. Heikkoja kohtia on vaikea löytää. ISB tullee pelaamaan
hyökkäysvoittoista salibandya ja pyrkinee pakottamaan isännät ahtaalle,
jotta pääsisivät pyörittämään murhaavan tehokasta ylivoimaansa.
Isäntien tunnelmat ovat huipussaan. Joukkue on hitsautunut yhteen erittäin
hyvin, ja jokainen mies täyttää tehtävänsä huolellisesti. Viimeisessä
pelissä kaikki ketjut saivat onnistumisia. Vaikka ykkösketju onkin ollut
joukkueen syömähammas, ovat muut ketjut antaneet tarvittavaa taustatukea ja
hoitaneet puolustusvelvoitteensa esimerkillisesti. Maalivahtipeli on ollut
myös ensiluokkaista. Isäntien saadessa kaikki terveenä kentälle on ISB
lyötävissä. Se vaatii myös tarkkaa puolustuspeliä ja aloitteen hakemista
hyökkäyspäässä. Latauksen puutteeseen pelin ei pitäisi kaatua!
Lisätty: 20.2.2007
---
Etusivulle
Historiasivulle
Sarjatilanne-sivulle
|